Verratonta seikkailua erämaassa

Hyvät lukijat! Viimein olemme saaneet valokuvat kehitettyä niin että saamme tarjota Teille kuvakertomuksen matkastamme lapin erämaahan.

Kesäkuun alussa suuntasimme kolmen herran voimin kohti Vätsärin erämaa-aluetta koillis-Lapissa. Ajatuksena oli viivähtää muutama viikko luontoäidin helmoissa kevyin varustein; kukapa sitä viitsii mahottomia metsän siimeksessä kanniskella.
Muun varustelun ohella jouduin paikkaamaan vanhat eräkenkäni; puhkikuluneet Salomonit saivat vielä yhden lisäelämän sikaflexin turvin. Hyvät tuli.

Otolla ja Heikillä oli yöpymistä varten riippumatot, Otolla TicketToTheMoon ja Heikillä Hennessy. Itse varasin matkaan arskartelemani laavukankaan (n. 3X2,5 m.), eurokankaan halvimmasta vedenpitävästä kankaasta kontaktiliimalla kokoonpantu. Makuualustat ja makuupussit tietysti joka ukolla, ja itse jemmasin rinkaan vielä kaksi sisäsilkkiä varmuuden varoiksi. Arvelimme, etteivät ilmat liene enää mahdottoman kylmiä kesäkuun toiselta viikolta alkaen. Saariselän Partioaitan myyjä tosin uteli olemmeko pilkkiretkelle matkalla...

Matka Vätsäriin on pitkä. Aloitimme taipaleemme Joensuusta, josta Kajaanin kautta ajelimme Rovaniemelle. Siellä hoidimme ruokaostokset, lähinnä erilaisia pussipastoja, -risottoja tms. Erittäin hyvä hankinta oli peltilaatikollinen kaurahiutaleita; puuro tarjosi vaihtelua durum-vehnämössöön ja peltilaatikolle löytyi lukuisia käyttötarkoituksia. Säilykkeitä ei hankittu, ne kun painavat kuin synti. Tarkemmin en ruokatarvikkeitamme erittele, asiasta kiinnostunut voi tutustua esim. Turhankävelijän huolella laadittuun sivustoon; Vätsäristäkin siellä on asiaa.

Ensimmäisen yöpymisen suoritimme Rovaniemen pohjoispuolella. Ilma oli mainio, joten etsimme rauhallisen metsätien ja uinuimme taivasalla testaten hieman samalla kylmänsietoa. Aamulla pikainen paluu Rovaniemelle aamiaiselle ja unohtuneiden varusteiden täydennykseen ja siitäpä sitten kohti Inaria. Alkuperäinen suunnitelmamme oli, että jatkamme Sevettijärvelle saakka, jossa auto hylätään Sevetin baarin pihalle ja aloitetaan hurja turkinmarssi kohti itärajaa. Vaan toisin kävi.


Lentoretki

Ivalon Lentopalvelun vesitaso keinui verkkaan Inarin lentosataman laiturissa, kun iltapuoleen saavuimme Inariin. Heti koneen nähdessään Otto polkaisi jarrun pohjaan ja ilmoitti, että senttiäkään eivät herrat enään kumipyörillä etene. Ei auttanut vastaanväittäminen, kun Otto kerran oli joutunut lentoveneen lumoihin. Soitto ilmailija H. Lairikkalalle selvitti, että seuraavana päivänä hänellä sattumoisin olisi asiaa Sevettijärven suuntaan, ja sopivaa korvausta vastaan hän voisi Vätsärin kautta koukata. Hetken apikoituamme herrain raketti- ja tiedeseuran varallisuutta totesimme, ettei mikään hinta maailmassa ole liikaa ihmeellisen lentoaparaatin kyydityksestä. Sovimme lähdön puoli neljäksi seuraavaa päivää. Pohjoisesta ylikulkeneen sadekuuron synnyttämä komea sateenkaari kruunasi illan.


Yön vietimme eräässä Inarijärven niemessä; samalla harjoittelimme mukanamme olevien pressujen virittelyä riippumattojen sadesuojiksi. Maisemat olivat perin kuvauksellisia.



Aamulla pakkasimme kamppeet innokkain mielin silmälläpitäen lentokoneen rajallista kuljetuskapasiteettia. Hiukan seuruettamme mietitytti Oton golfmailat (3kpl, rauta7, puu3 ja putteri) sekä vaellussauvan virkaa toimittavat harjanvarret (á 1,90 Joensuun Wihoselta) mutta arvelimme koneen ulottuvuudet niiden kuljetukseen riittäväksi. Aamupuuron jälkeen riensimme innokkaina vartomaan koneen lähtöä.
Lähtövalmistelut sujuivat mallikkaasti, ja asetimme määränpääksemme Äälisjärven pohjoispään. Lentäjä Lairikkali tunsi paikan ja -huolimatta Partioaitan myyjäin pahaenteisistä sääprofetioista- tiesi jäiden jo lähteneen. Sitten vain kyytiin ja niin kohosivat herrat taivaan sineen! Jos nyt lukija arvelee tietävänsä millaisesta ihmeestä lentämisessä on kysymys, niin vakavasti kehoitan kokeilemaan kyyditystä pienkoneella. Siksi erilainen on kokemus matkustajasuihkarin vakaasta ja seesteisestä matkanteosta. Jokainen tuulenviri ja ilman liike välittyy pienessä lentoveneessä kyytiläisten tunnettavaksi, ja pienikin ohjausliike tuntuu vatsanpohjassa saakka. Mieleen kohosivat isoisän jännittävät tarinat lentäjäajoiltaan, sekä niistä monenlaisista vaaroista, jotkaa lentäjää taivaalla vaanivat.

Olipa joku sieluntuskassaan arvannut rakentaa ristinkirkon keskelle korpimaisemaa! Vaan olipa meilläkin vakaa aikomus pystyttää jonkinmoinen kylpylaitos; suomalaisellehan sellainen hyvinkin toimittaa eräänlaisen pyhätön virkaa


Komeata katseltavaa oli Inarinjärvi ilmasta. Sekin käytännöllinen puoli ilmateitse tapahtuvassa lähestymisessä oli, että maiseman hahmotti suhteessa karttaan hyvin paljon konkreettisemmin kuin yleensä. Kun vielä Vätsärin alue on jokseenkin harvapuista, näki maastonmuodot ilmasta kelpolailla paremmin, kuin jalkapatikassa kulkien. Merkitsin karttaa myös ilmasta nähtyjä autiotupia ynnä muita kiinnostavia kohteita, joista myöhemmin voisi olla iloa meille taikka myöhemmille sukupolville.
Laskeutuminen sujui mallikkaasti, ja rantauduimme Äälisjärven pohjoispäätyyn ilman edesottamuksia. Varusteita koneen uumenista purkaessa totesimme, että alimmaisena koneen mahassa virunut rinkka oli kastunut; nousun ja laskun voimakkaat pärskeet tunkevat koneen tiivisteiden läpi. Makuupussi oli onneksi kuiva. Suosittelen kääräisemään rinkan jätesäkkiin, mikäli joskus tarvitsee vesitason kuljetustilaa hyödyntää. Varusteiden purkamisen päätteeksi vesitaso kohosi siivilleen, ja me jäimme askartelemaan nuotiota; teeaika oli käsillä.


Vätsärissä

Vätsärin maasto on miellyttävää. Korkeimmat kohdat ovat puuttomia ja jokseenkin helppokulkuisia. Vesistöjä on paljon -juomavedestä ei ole pulaa- mutta niiden kiertäminen ja ylitys on vaivatonta. Alavammilla paikoilla kasvaa mäntyä ja koivua. Riippumatossa nukkuvan täytyy leiripaikkaa haeskella hieman pidempään kuin maahan makuusijansa laittavan. Lisäksi kesäkuun alku oli ainakin tänä vuonna tyystin hyttysetön, joka lisäsi kulkemisen mukavuutta suunnattomasti.

Teet juotuamme aloitimme matkanteon kohti Rovipään eteläpuolella olevia Pikku Rovijärven kapeikkoja. Siellä täällä lumipeite sinnitteli keskiyön aurinkoa vastaan, ja sulamispurot solisivat alas kallioilta. Muutama sadekuuro ripsi sen vajaan kolmen kilometrin kestäessä, joka kapeikoille oli matkaa. Matkasauva osoittautui hyväksi kapineeksi kivikkoisessa maastossa. Siihen nojaten onnistui rinteillä kulkeminen helposti, ja jokia ylittäessä sillä sai tuettua tasapainoa liukkailla kivillä keikkuessaan.

Leirimme (punainen piste) Pikku Rovajärven kapeikoissa nähtynä itäänpäin.

Heikki oli meistä ainoa, jolla oli virveli kalastuslupineen. Ensimmäisessä leiripaikassa ei kuitenkaan tärpännyt, vaikka kaloja silminnähden pyöri vedessä runsaasti.

Leirin panimme pystyyn Pikku Rovijärven läntisen pään kapeikkoon. Vanha leiripaikka siinä oli jo sopivasti valmiina, ja riippumatoillekin muutama isompi koivu tarjosi ripustuspaikan. Hienon leiripaikan kruunasi vielä jo pahasti ruosteessa oleva telttasaunan kiuas. Kiukaan vierestä löytyivät vielä teltan kehikkopuut. Ilta sujui Heikin kalastellessa ja leiriä tuunatessa.


Herrat naturisteina

Aamulla ensi töikseni aloin lämmittää kiuasta. Se oli rakennettu pieneen (n. 40l.) peltitynnyriin ja ruosteen myötä osin romahtanut. Paikkailin kiuasta hieman ja aloin viritellä pressuja -jotka olimme varanneet mukaan juurikin tämänkaltaista tilaisuutta varten- alustaviin asemiin. Lienenkö reilun tunnin, alun kahta kiuasta lämmittänyt, ja kelpasipa siinä makoisat löylyt heittää. Hieman nokiset kyllä olivat löylyt, ja liian pian hiipui lämpö pienestä kiukaasta, mutta silti Otto ja Heikki innoistuivat uimasillekin. Itse jättäydyin tästä puuhasta, vesi kun oli noin neliasteista.


Saunan jälkeen pakkasimme kamppeet ja suuntasimme itään kohti Routasenkurun eteläpäätä, joka kartan mukaan näytti hyvin kiinnostavalta rotkomuodostelmalta. Seurasi 4-5 tunnin reipas kävelyretki viileässä säässä. Yöllä lämpötila laski lähes poikkeuksetta nollaan, mikä teki liikkumisesta ikävähköä. Kun hikosi, taukojen pitämisestä tuli tympeää, kun välittömästi iski vilu. Kävellessä kuitenkin tarkeni pitkähihaisella paidalla.

Vesistöjen ylitys sujui vaivattomasti; aina löytyi jokin kapeikko tahi kahluupaikka niin ettei tarvinnut kastella jalkojaan.

Otto käytti golfmailojaan ketterästi vaellussauvoina. Myöhemmin niillä pelattiin myös Vätsärin mestaruudesta...

Merirosvopoukama ja matka pääleiriin

Aamunkoitteessa saavuimme Ristijärven eteläpuolelle, kohtaan jonka nimesimme Merirosvopoukamaksi. Siinä etelämmästä Kalatonjärvestä kurun kautta purkautuva joki kuohuu kallioiden läpi jyrkkäseinäiseen poukamaan; aikain saatossa vesi on syövyttänyt kallioon vaikuttavia muodostelmia. Lisäksi poukaman länsipuolisilla rinteillä kohosi jonkin sortin lehtipuiden (lehdet eivät olleet niihin vielä puhjenneet; herrain kasvitietous on hatarahkolla pohjalla) muodostama pieni lehto. Nukuimme taivasalla -aurinko lämmitti ensimmäisinä päivinä mukavasti- päivän, ja jatkoimme sitten Ristijärven itäpuolta puolisen kilometriä pohjoiseen paikkaan, jossa Ristijärvestä lähtevä joki yhtyy toiseen, pienemmästä järvestä alkunsa saavaan jokeen laskien kallion päälle muodostuneena koskena kolmanteen järveen.


Jännittävä oli puikkelehtia jyrkillä kallionlohkareilla rinkka selässä. Jotenkin oli luonto kuitenkin aina varannut jonkin kulkureitin niin, ettemme koskaan jääneet satimeen kulkiessamme.


Tähän luonnonkauniiseen paikkaan perustimme varsinaisen leirimme, josta käsin sitten kuljimme lyhyemmillä päiväretkillä Vätsärin jylhissä maisemissa, sekä aloimme tutkailla mahdollisuuksia koostaa sauna tahi muu kylpemislaitos niin, ettei herrojen tarvitsisi värjyä lian ja kylmyyden kourissa.






Leirissä alkoi piankin kotoisa hyöriminen, kuka viritteli asumustaan paremmaksi, kuka leipoi maistuvaa leipää, kuka vaelteli muuten vain ilokseen ympärystön kankahilla antaen aatostensa lentää vailla arkisia huolia. Nopeasti omaksuttiin sellainen nukkumisrytmi, että päivät nukuttiin ja yöt valvottiin. Nollan molemmin puolin heiluva yölämpötila teki nimittäin kondensoituvine kosteuksineen nukkumisesta hieman epämukavaa. Lisäksi ilman rinkkaa kulkiessa yön viileät lämpötilat olivat mitä sopivampia kävelyretkien tekoon; vieläpä tällöin matalalla roikkuva keskiyön aurinko valaisi maisemat taianomasella kultaisella valollaan. Pian kääntyi myös Heikin kalaonni, ja maikoisat taimenet alkoivat kuulua jokapäiväseen ruokavalioon.



Lakat, eli hillat kukkivat runsaina kosteikoissa.



Tässä kohtaa voinen mainita makuupussin sisäsilkkien hyödyllisyyden. Kerrassaan lisäävät ne mukavuutta ja lämpöä nukkumiseen, etenkin kun kosteus ja viima pääsevät avomajoituksessa makuupussiin. Silkkisen, Voima-lehdestä tilatun silkkipussin lisäksi mukanani oli Coolmax -keinokuitusisäpussi. Näiden yhdistelmä lisäsi lämpöä ja mukavuutta ratkaisevasti jopa niin, että kun yölämpötila viimein retken loppupäässä kohosi kymmenen asteen hujakoille saatoin nukkua makuupussi auki. Muuten säiden puolesta meillä oli onnea. Sadekuurot sattuivat järjestään siksi, kun olimme nukkumassa.





päivät leirissä kuluivat rattoisasti Heikin kalastellessa, ruokaa ja puhdetöitä sekä retkiä tehden.








Raurosin putoukset

Retkistämme seuraavana kerron Routasenkurun eteläpäädystä, johon leiristämme oli matkaa linnuntietä vain kilometrin verran. Tämä lyhyeltä kuulostava matka kuitenkin sisälsi ihmeteltävää niin, että taivallus karttui tuntien ja taas tuntien mittaiseksi. Maisemat toivat useinkin mieleen erään J.R.R. Tolkienin seikkailukertomukset.

Routasenkurussa virtaava Routasenjoki saa alkunsa useista vesistä yhteen laskevasta pienestä järvestä, joka vielä kahden kalliolammen putouksien kautta laskee lopulta louhikkoiseen rotkoon jatkuen sieltä lähes kymmenen kilometriä pohjoiseen. Siellä se laskee Uutuanjokeen ja jatkaa juoksuaan Norjaan. Tämä alkupään lampien muodostelma on erityisen komea, etenkin kun kallionkielekkeeltä pääsee koko luonnonnäytelmää seuraamaan ikäänkuin linnun näkökulmasta. Kulkeminen kurulle on vaivatonta harjantanteita seuraamalla, ja maisemassa on luvuttomassa silmiinpistäviä ja mielenkiintoisia yksityiskohtia.











Erämaajokien raikkautta!
Herrain mielet kohosivat elähdyttävissä maisemissa yleviin aatoksiin; hirmuinen on luonnon mahti sen näin kallioita ja salomaita aikain saatossa muokatessa!






Retki Norjaan ja luonnon ihmeitä

Seuraava retkemme tarkoitus oli tavoittaa naapurimaamme Norja, tuo onnen maa, jossa maito ja hinaja virtaavat ja automobiilin tankkiin valutetaan polttoaine kalliosta iskemällä. Tällekin matkalle mahtui yllätyksiä toisensa perään.



Janoa ei tarvitse kulkijan Vätsärissä matkatessaan peljätä; siksi tiheässä etenkin kevätaikaan kuohuvat purot virtaavat vaarain rinteillä.




Leiristämme itään suuntautuva matka toi muassaan yllätyksen toisensa perään. Jo aiemmin havaitsemiamme lehtipuita kasvoi tiheänä metsänä erään vaaran etelärinteellä. Koska yksikään herroista ei yl'oppilasaikanaan koostanut kasvioitaan kyllin huolella, jäi meille epäselväksi puiden laatu; tämän seikan ratkaiskoon joku kasviopissa paremmin tietojaan kartuttanut.
Rajaa lähestyttäessä käy selväksi Rajapään maisemaa hallitseva profiili. Tuolla matalalla huipulla nimensä mukaan kulkee valtakuntain raja, joka mainitulla kohdalla tekee mutkan kääntyen pohjois-luoteeseen. Huipulta etelälälounaaseen linnuntietä kaksi kilometriä sijaitsee Rajapään autiotupa. Rajapäältä pohjoiseen rajaa seuraten löytyy kahden kilometrin päästä rajamiesten lukittu tupa. Me emme kuitenkaan tuvista perustaneet, sillä tähtäimessämmä siinsi toinen kohde: natsien kulta-aarteen huhutaan kadonneen Norjaan, jonne näin ollen mekin kulkumme suuntasimme. Inarissa oli paikallinen nuorukainen meille kertonut yhä maasta silloin tällöin kaivettaessa paljastuvan näiden pahamaineisten riitapukarien rakennusten raunioita sekä varusteita, ja Norjan puolella kuuluu heillä olleen jopa hallitseva asema.

Aikamme Ristijärvestä itäänpäivän kulkevaa kurua kuljettuamme saavutimmekin rajalinjan näkyviimme. Vaan mitä kummaa; rajan sulki silmänkantamattomiin jatkuva aitarakennelma, joka esti, tai vähintäänkin hankaloitti, siirtymistämme vieraan valtion maaperälle! Tutkimme hetken mahdollisuuksia livahtaa aidan raoista taikka kiivetä sen yli, mutta tämä osoittautui vaikeaksi ja jopa mahdottomaksi yritykseksi. Lienevätkö natsiepelit aavistaneet tulevaksi kulta-aarteen kaappausyritykset ja näin hankaloittaneet etsijöitten taivalta?



Ovela salajuoni esti kulkumme Norjaan. Mielipaha jäi kalvamaan herrain mieliä tämän epöonnisen takaiskun jälkeen; jouduimme tyytymään naapurimaamme maisemien ihailuun aidan takaa.



Hetken murehdimme tilannetta rajalla, mutta jo kohta päätimme jatkaa kulkuamme etelään, josta tuumimme kiertävämme Kalatonjärvelle. Arvelimme, että matkalle voisi osua kiinnostavia kohteita. Lisäksi oli leiriimme edeltävänä päivänä osunut muuan lintuatlaan lajikartoittaja Petri, joka meille kertoi korpin pesästä, joka voisi Ristijärven eteläpuolisesta kurusta löytyä. Mainittu herra oli jalolla asialla edistäen oman eräharrastuksensa ohella kansan eläintietämystä vaivojaan säästämättä; kymmeniä kilometrejä ristiin rastiin kulki hän kiikaroiden erämaan lintuja ja säntillisesti merkiten ylös kaikki näiden liikkeet, äänet ja touhut. Auliisti kerroimme hänelle omat havaintomme -myös eläintieteessä olisi herroilla parantamisen varaa- tietämyksemme rajoissa.


Eipä aikaakaan kuun saavutimmekin kurun eteläpään, ja jopa kävi niin, että Oton monokulaarilla osasimme kallioilta korpin pesän hakea. Siellä neljä korppiveijaria telmi pesässään odotellen vanhempiaan tuovaksi salomaiden kirjavia herkkuja suuhunpantavaksi. Olimme nämä korppivanhemmat jo aiemmin nähneet niiden liidellessä taivaalla meitä tarkastellen. Korpit ovat viisaita eläimiä, ja selvästi ne kävivät aamulennoillaan tarkastelemassa, olimmeko yhä paikallaan ja samanlukuisina kuin aiempinakin päivinä.

Otto tarkastelee korpin pesää. Pesä putouksesta piirun verran vasemmalle kallioseinällä. Korean pesäpaikan olivat nämä linnut osanneet valita!

Nyt olivat kuitenkin vanhemmat poissa, ja hetken saimme nautiskella korpinpoikien kisailusta korkealla kalliopesässään. Sieltäpä ei heitä tavoitattaisi yksikään erämaan pedoista!
Eipä aikaakaan kun korppipariskunta korkealla liidellen huomasi meidät, ja heti alkoi varoitteleva ääntely.
Korppiemo teki kaarroksia yllämme, ikäänkuin arvioiden uhkamme vakavuutta. Isäkorppi katseli tilannetta etäämmältä, ja sitten nousi siivilleen tehden pienen pieniä sukelluksia päästäen samalla kurkustaan kuuluvan kolahduksen, kuin kaksi puukalikkaa olisi lyöty yhteen.

Otimme varoituksista vaarin ja lähdimme kohti leiripaikkaamme, johon Merirosvopoukaman kautta pian pääsimmekin. Natsien kulta-aarre jäi Norjaan, vaan sielläpä se meitä löytymättä yhä vartoo! Mutta tällaiset kohtaamamme luonnon ihmeet ovat toki arvossaan vallankin kullan väärti. Onpa kauniit muistot vieläpä helpompi pitää tallessa kuin mainen mammona; ja yhdessä kasvavat ne korkoa viisauden muodossa kokemusten alati karttuessa.



Sauna

Kun taas olimme asettuneet leiriimme, alkoi saunan rakennus. Kallioinen maasto soi hyvän mahdollisuuden laatia sellainen kiuas, johon saatettiin laakeista kivistä syvä tulipesä sekä satojen kilojen edestä pyöreämpiä murikoita löylykiviksi. Lähiseutujen leiripaikoilta kiersimme keräämässä vanhoja kotien tukisalkoja sekä kaatuneita varsia, joista Otto rakensi mukanamme olleille pressuille kehikon.
Toista päivää kaikkineen rakensimme saunaamme, mutta saimme työstä oivan palkkion. Ensimmäinen lämmitys osoitti kiukaan toimivan hyvin, ja vaikka aloitimme lämmityksen rauhassa, saimme hyvinkin toista tuntia heittää varovaisia löylyjä saunamme rauhassa.
Saunan nimesimme Hornaksi sen ominaisuuksien mukaan.

Seuraavana päivänä korotimme kiuasta sen varauskyvyn parantamiseksi ja se kannatti. Työn päätteeksi lämmitimme kiuasta kuusi tuntia kunnes alemmat kivet hehkuivat tulisen punaisina. Keräämämme tervakset vielä kiihdyttivät palamisen voimaa siinä määrin, että tuli löi toisinaan läpi kivien välikköihin muodostuneesta hormistosta.

"Paetkaa, se palaa"
-vanha herrain raketti- ja tiedeseuran sananlasku

Juhlallisesti asettelimme tulen sammuttua -vaikka hää'ästä ei sinällään ollut vaaraa telttasaunan ilmavan rakenteen takia- pressut paikoilleen ja aloitimme mittavan saunomisurakan. Kuuden tunnin lämmitys tuotti meille kuuden tunnit makoisat löylyttelyt! Välillä Otto ja Heikki kävivät uimasilla, ja itsekin uskaltauduin huuhtoutumaan jo lähelle kahdeksanasteista lämmenneessä jokivedessä. Saunomista jatkui pitkälle päivään, ja löylyjen päälle maistui ruoka ja uni.








Urheilua herrain malliin

Vielä eivät olleet seikkailut ohitse. Ennen paluutamme sivistyksen pariin ehätimme vielä laatia viihdykkeeksemme golfturnauksen. Kukaan seurueestamme ei ole tätä englantilaista pallopeliä aiemmin pelannut, mutta Otto tunsi lyönteihin tarvittavan tekniikan, ja hänen mukanaan tuoma mailavarustus kattoi tyydyttävästi pelin vaatimat puitteet. Kun pallojakin oli mukana, kävimme oikopäätä toimeen!

Heikin avauslyönti ei ollut odotunlainen menestys. Kuvan ottamisen jälkeen muistutti Otto lajipukeutumisen tärkeydestä, herrat verhoutuivat parhaimpiinsa.




Pelattiin kolmen reiän turnaus vaihtelevalla maastoradalla. Reikä oli aina sama lähestymissuunnan vaihtuessa aina 120 astetta. On sanottava, että luonnonmaasto antaa peliin raikkaan vivahteen, jota yleisesti käytetyillä avoimilla kentillä ei liene mahdollista kokea.

Pallo hakeutui magneetin lailla toinen toistaan hankalempiin paikkoihin.





Turnaus päättyi epäselvyyteen siitä, kuka oikeastaan voitti. Lyöntien määrät kohosivat yli kolmeenkymmeneen per reikä, eikä laskuissa tahtonut aina pysyä. Toverillisessa hengessä kisa sovittiin ratkaisemattomaksi. Joka tapauksessa turnaus oli menestyksekäs sekä viihteellisyytensä että liikunnallisuutensa puolesta.


Paluu

Liian pian koitti kotiinlähdön aika. Lähdön hetken ajoitti kaksi tärkeätä seikkaa. Ensinnäkin ruokavaramme olivat hiljalleen huvenneet vähiin. Edes Heikin ahkera kalastus ei voinut taata meille riittävää särvintä, joten jouduimme hiljalleen pakkaamaan varusteitamme. Toisekseen lähtöämme edeltävänä yönä lämpötila kohosi jo kymmenen paremmalle puolelle, joka suoraan johti siihen, että verenjanoiset hyttyset kohosivat suolämpäreistä ja muista seisovista vesistä kiusaksemme. Yksissä tuumin totesimme, ettei vaihtoehtoja ollut. Ruokaa oli jäljellä reiluksi vuorokaudeksi, ja eräretkillä on aina syytä varautua yllätyksiin. Arvelimme, että palaaminen ihmisten ilmoille, l. Sevettijärvelle, kestäisi kaksi päivää. Sovimme, että mikäli vain jaksamme, kulkua jatktaan pysähtymättä Sollomusjärven autiotuvalle.

Näköala Taljavaaralta kaakkoon, Pikku Rovijärvelle



Patikointi sujui vaivattomasti kantamusten kevennyttyä ylettömän syöpöttelyn seurauksena. Maisemat olivat niin selkeitä, ettei kompassia juurikaan tarvittu; sijainnin saattoi tarkistaa vertaamalla vesistöjen muotoja karttaan. Vain kerran olimme joutua harhaan Ison Rovijärven pohjoispuolella, kun laaksossa kasvava tiheä männikkö vei hetkeksi suuntavaistomme. Kompassin avulla kuitenkin saimme suuntamme kohdalleen matkan juurikaan häiriintymättä.
Hyvin vaihtelevaa maastoa sisälsi paluumatkamme. Jokien ja lampien pirstoma erämaa kohosi välillä puuttomiksi harjoiksi, toisinaan taas pidempiä järviä seuraileviksi hiekkaisiksi kannaksiksi. Lumet olivat jo tyystin sulaneet, ja vastaheränneet hyttyset kiusasivat meitä kohtuuttomasti; emmehän olleet niiden pistoihin vielä ensinkään tottuneet.

Tauoilla herrat viihtyivät frisbeenheiton ja uimapyrähdysten parissa

Viidentoista tunnin patikoinnin jälkeen lopulta saavutimme Sollomusjärven tuvan. Sattumalta oli tuvalla jo aiemmin kohtaamamme lintukartoittaja Petri. Muutaman tunnin iloisen seurustelun päätteeksi vaivuimme kukin lavereillemme lyhyiden yöuniemme ajaksi. Herätys oli aikaisin, sillä olimme laskeneet ehtivämme aamun linja-autoon, joka oli lähtevä Sevettijärveltä muistaakseni puoli yhdeksän aikoihin. Lintukartoittaja Petri nousi vielä meitä aiemmin, kahden aikaan aamuyöllä kiertääkseen lampia lintuhavaintojen toivossa ennen pikaista marssia Sevettijärvelle ja bussiin!

Kolmen jälkeen mekin nousimme, söimme viimeiset ruokamme ja aloitimme viimeisen jotoksen länttä kohti. Taival oli helppo, koska saatoimme seurata merkittyä polkua. Ainoa kiusa olivat rakot, jotka olin saanut kantapäihini edellispäivän kävelyurakasta. Compede-rakkolaastareilla kuitenkin säilytin toimintakykyni niin että matka joutui vauhdilla. Saavutimme Nilijärven lomakylän aamukuudelta, ja aikamme meluttuamme onnistuimme herättämään emännöitsijän. Häneltä lunastimme oikeiden suihkuihin, ja lämmin suihku tuntuikin erityisen mukavalta.
Jokainen meistä oli laskelmoiden varannut erilliseen pussukkaan koskemattoman vahtovaatekerran, joka tulikin nyt tarpeeseen. Jokainen, joka on viettänyt aikaa erämaassa, tietää millainen tuoksu hiellä, savulla ja hyttyskarkoitteilla aateloitua matkalaista seuraa.

Inarissa saavutimmekin lentosatamaan jättämämme auton, ja porhalsimme suoraan Rovaniemelle. Siellä virkistäydyimme ravintola Comicossa ja vetäydyimme lepäämään tulevia seikkailuja odotellen!